Ivan Turgenev, Viiriäinen
Venäläisen Ivan Turgenevin (1918 - 1883) novelli Viiriäinen on realistinen kuvaus pojan metsästysretkestä isänsä kanssa. Realismille tyypillisesti novellin aihe on arkinen: metsästäminen ja erityisesti yksi epäonnisesti päättynyt metsästysretki, jolla hyvä lintukoira onnistuu tappamaan poikasiaan suojelevan viiriäisen. Pääosassa on minäkertoja, 10-vuotias nimettömäksi jäävä poika. Myös tällainen päähenkilö osoittaa novellin edustavan realismia, jolloin arkiset, vähäpätöiset, huono-osaiset ja lapset pääsevät kirjallisuuden näyttämöille.
Novellin miljöö on maalaiskartano Etelä-Venäjällä. Novellin perhe on keskiluokkainen, isän ammattia ei sanota suoraan, mutta poika kertoo: “Isä oli innokas metsästäjä. Aina milloin kartanon taloustehtävät antoivat myöten ja sää oli hyvä, hän otti pyssyn, metsästyslaukun, kutsui vanhan Trezor-koiransa ja lähti ampumaan pyitä ja viiriäisiä.” Isä lienee tilanhoitaja tai muu palkollinen, sillä metsästämään pääsee vain, kun muut työt sallivat.
Realistinen tyyli tavoittelee objektiivista kuvausta, ja sitä että kertoja on objektiivinen. Viiriäisen minäkertoja on tapahtumissa osallisena, joten hän ei voikaan kertoa täysin objektiivisesti, mutta realistisuutta, totuudellisuutta, kerronnassa on lapsen tasolta kertominen: minäkertoja on tavallinen lapsi, joka suhtautuu kuvattuun tilanteeseen lapsen tavoin. Ensin hän on innoissaan metsästämisestä ja selittää: “Haavoittunut lintu pyristeli ja läiskytti siipiään ruohikossa, sitten Trezorin hampaissa; linnusta vuoti veri, mutta kuitenkin minusta oli hauskaa enkä tuntenut minkäänlaista sääliä.” Kun lapselle selviää, että Trezor-koiran hampaisiin joutunut lintu oli suojellut poikasiaan houkuttelemalla koiran liian lähelle, asenne muuttuu. Lapsen tavoin minäkertoja inhimillistää lintuemon, haluaa haudata sen, säälii orvoksi jääneitä poikasia ja alkaa vieroksua metsästämistä.
Realistisuutta novellissa on, että minäkertoja ei tiedä enempää kuin 10-vuotiaan lapsen voi uskoa tietävän. Minäkertoja näkee mitä tapahtuu, ja isä selittää lapselle tapahtumat. “Isä huusi: “Kiinni!” ja samassa ihan Trezorin kuonon alta nousi viiriäinen lentoon. Mutta se lensi kovin oudosti: kiepsahteli, pyörähteli, mätkähti maahan aivan kuin se olisi ollut haavoittunut tai siipi katkennut.” Isä selittää, miksi lintu esittää helppoa saalista. Koira saa linnun kiinni, se kuolee ja haudataan. Orvot poikaset jätetään haudan luo. Kun haudalle palataan, poikaset ovat poissa. Kertoja uskoo lapsen tavoin isää, joka vakuuttaa, että viiriäisten poikaset on vienyt niiden isä, ukko. Lukija tajuaa tietenkin, ettei väite voi olla totta. Lapsenuskoa kuvaa myös pojan uni, jossa viiriäinen saa kultaisen seppeleen palkinnoksi siitä, että on uhrannut henkensä poikastensa puolesta.
Suuri osa kerronnasta on dialogia, mikä on realismille tyypillinen kerrontatapa. Lukija saa päätellä keskustelusta, mitä on tapahtunut ja millaisia henkilöt ovat, eikä kertoja asetu lukijan ja tapahtumien väliin. Näyttämiseen perustuu myös tapa, jolla novellissa kuvataan pojan suru linnun kuolemasta ja poikasten kohtalosta. Kun lintu on haudattu, isä ja poika lähtevät pois. Pojan tunteet voi ymmärtää lyhyestä kappaleesta: “Pian lähdin isän kanssa jatkamaan matkaa, mutta vilkuilin alati taakseni - risti oli valkoinen, ja se näkyi kauas.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti